Cheekin jäähallikiertue starttaa – Suomessa ei ole toteutettu vastaavan kokoluokan areenakiertuetta

04.01.2016 19:00 -

Cheekin Alpha Omega -jäähallikiertue alkaa perjantaina Helsingin Jäähallista. Kiertue tulee sisältämään näyttäviä erikoistehosteita ja kiertuetta varten mittatilauksena suunnitellun lavan. Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin toteutettu vastaavan kokoluokan areenakiertuetta.

Kiertue vierailee 14 kaupungissa, ja keikkoja on yhteensä 15. Alpha Omega -kiertueen konserteissa nähdään lämmittelijänä räppäri Nikke Ankara.

– Suomen hiphop-kentälle ei ole kymmeneen vuoteen noussut yhtä taitavaa räppäriä kuin Nikke. Musta on hieno saada nuori ja nälkäinen lahtelainen mukaan rundille, Cheek hehkuttaa Nikkeä.

Jäähallikonserttien aikataulu on kaikilla paikkakunnilla sama, ja Cheekin esiintymisen kesto on noin 2 tuntia. Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle ajoissa suurien väkimäärien vuoksi. Innokkaimmille faneille tiedoksi, että jäähalleilla jonottaminen sallitaan vasta klo 06 kyseisenä konserttipäivänä.

Konserttien aikataulu:
18.30 ovet auki
19.45 Nikke Ankara
20.30 Cheek

Kaikki kiertueen konserttia ovat loppuunmyytyjä muutamia hajapaikkoja lukuun ottamatta.

Alpha Omega Tour 2016 -kiertueaikataulu:

08.01.2016 Helsinki, Jäähalli
09.01.2016 Turku, HK Areena
15.01.2016 Rauma, Kivikylän areena
16.01.2016 Vaasa, Vaasa Arena
22.01.2016 Lappeenranta, Lappeenrannan jäähalli
23.01.2016 Joensuu, Joensuun jäähalli
29.01.2016 Hämeenlinna, Ritari-areena
30.01.2016 Mikkeli, Mikkelin jäähalli
05.02.2016 Jyväskylä, Synergia-areena
06.02.2016 Lahti, Isku Areena
12.02.2016 Kuopio, Kuopion jäähalli
13.02.2016 Tampere, Hakametsän jäähalli
19.02.2016 Rovaniemi, Lappi-Areena
20.02.2016 Oulu, Oulun Energia-areena
26.02.2016 Helsinki, Hartwall Arena

Kilpailut

Uusimmat