Tutkimus: Nuoret aikuiset kaikkein yksinäisimpiä Suomessa

14.07.2015 15:24 -

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kuudennella suomalaisella ei ole mitään ryhmää tai yhteisöä, johon he tuntisivat kuuluvansa. Raha-automaattiyhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan 18–24-vuotiaat suomalaiset ovat kaikkein yksinäisimpiä.

Toukokuussa 2015 Raha-automaattiyhdistyksen teettämään, valtakunnalliseen tutkimukseen vastasi yhteensä 1 000 suomalaista. Noin 11 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoo olleensa viimeisen vuoden aikana yksinäinen usein tai jatkuvasti, melkein neljä kymmenestä ainakin joskus. Vaikka suomalaisilla on keskimäärin 18 ystävää, neljällä prosentilla niitä ei ole ainuttakaan.

Tutkimuksen yllättävin tulos on, että vastaajista nuoret aikuiset kokevat itsensä kaikkein yksinäisimmiksi. Heistä 15 prosenttia kertoo olleensa yksinäinen usein tai jatkuvasti ja peräti 21 prosenttia kokee, ettei kuulu mihinkään ryhmään.

Yksinäisyys näkyy myös ulospäin. Suurin osa suomalaisista on havainnut yksinäisyyttä ympärillään: selvästi yli puolet kertoo, että heidän omassa lähipiirissään on ihmisiä, joiden he uskovat kärsivän yksinäisyydestä.

Suomalaiset haluavat auttaa

Suomalaiset havaitsevat yksinäisyyttä ympärillään ja ovat valmiita toimintaan: yli puolet kyselyyn vastanneista kertoo olevansa valmiita tekemään jotain ainakin omassa lähipiirissään. Erityisesti nuoret ovat halukkaita toimimaan myös laajemmin yhteiskunnassa, esimerkiksi järjestöjen vapaaehtoistyössä.

Järjestötoiminnalla on merkitystä yksinäisyyden ehkäisyssä toisellakin tavalla. Neljä kymmenestä suomalaisesta kertoo RAY:n tutkimuksessa olevansa mukana järjestötoiminnassa ja heistä selvä enemmistö kokee, että siihen osallistuminen on auttanut vähentämään omaa yksinäisyyttä.

RAY jalkautuu kesällä ja syksyllä 2015 selvittämään yksinäisyyden syitä, seurauksia ja keinoja sen voittamiseksi. 

Kuva: Shutterstock 

(RAY/NOVA) 

Kilpailut

Uusimmat