Punainen Risti auttaa One Directionin konsertissa: Tämä ensiapupäivystys on poikkeuksellinen

26.06.2015 21:00 -

Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset päivystävät Helsingin olympiastadionilla 27.6.2015, kun One Direction saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään.

Lauantaina kello 8 alkaen Punaisen Ristin ensiavun vapaaehtoiset auttavat stadionin ulkopuolella niitä, jotka saapuvat sisäänkäynnille jonottamaan. Yhteensä 30 vapaaehtoista päivystää Olympiastadionilla kello 16 lähtien aina puoleen yöhön saakka, kun konsertti on päättynyt.

– Tämä ensiapupäivystys on siinä mielessä poikkeuksellinen, että suurin osa konsertin yleisöstä on teini-ikäisiä nuoria. Konserttia on tulossa kuuntelemaan noin 40 000 ihmistä, Helsingin ja Uudenmaan piirin ensiapupäivystysvastaava Markku Lempinen kertoo.

Punaisen Ristin pääensiapupiste sijaitsee konsertin aikana stadionin D-portilla, jonka lisäksi kentällä on kaksi ensiaputelttaa. Ensiapuryhmä hoitaa paikan päällä juhlijoiden pienet haavat ja vammat. Tarvittaessa ensiapuryhmä tilaa paikalle ammattiapua, jos hätä on suuri. Ensiavun vapaaehtoiset tunnistaa punaisista ensiapuliiveistä.

Kaikki Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat täysi-ikäisiä ja tehtäväänsä koulutettuja. Punaisen Ristin festaripäivystäjät auttavat kesän aikana kymmenissä tapahtumissa eri puolilla Suomea.

Ensiavun vapaaehtoiset ovat päivystäneet stadionilla jo tiistaiaamusta lähtien, kun konsertin lavarakenteita ryhdyttiin pystyttämään. Rakennuspäivystys jatkuu lauantaihin asti. Ensiavun vapaaehtoiset päivystävät stadionilla myös konsertin jälkeen sunnuntai-iltaan saakka, kunnes esiintymislava on purettu.

Kilpailut

Uusimmat