Bebe Rexha ajasta ennen megasuosiotaan: Lääkitsin itseäni musiikilla

23.06.2015 19:02 -

Muun muassa Rihannalle, Eminemille, Madonnalle ja David Guettalle hittejä kirjoittanut amerikkalaistähti kertoi Novan musiikkitoimittaja Samuli Väänäselle ajastaan ennen tähteyttä.

New Yorkin Brooklynissa syntynyt 25-vuotias Rexha vieraili Nova Stagella. Menestynyt laulaja-lauluntekijä kertoi Väänäselle, että elämään on mahtunut paljon pettymyksiä ennen kuin ura lähti nousuun.

– Ennen kuin kirjoitin hittini I'm Gonna Show You Crazy olin päässyt tekemään sopimuksen Island Records -levy-yhtiön kanssa, mutta sitten se purettiin. Mietin, että pitääkö minun ylipäätään tehdä musiikkia, olenko siinä huono ja mikä ylipäätään on paikkani maailmassa. Tunsin itseni todella masentuneeksi. Yritin löytää vastauksia kysymyksiini ja tuntea oloni paremmaksi. Lääkitsin itseäni musiikilla, toukokuussa ensimmäistä kertaa Helsingissä esiintynyt Rexha kertoi.

– Vaikka en ole kovin kummoinen kitaransoittaja, otin kitaran käteeni ja istuin sängyllä sointuja tapaillen. Jo saman kuukauden aikana me kirjoitinne kappaleen Monster Eminemille ja Rihannalle, muisteli Rexha parin vuoden takaisia tapahtumia.

"Me" tarkoittaa Rexhan kollegaa Jon Bellionia ja tuottajia Frequencya ja Aaliasta. Monsterista tuli hitti: se nousi amerikkalaisen Billboard-listan R&B- ja hiphop-listan kärkisijalle.

– Pian Monsterin jälkeen kirjoitin I'm Gonna Show You Crazy -kappaleen. Kumpikin kappale kertoo itsensä rakastamisesta ja itsensä hyväksymisesestä. Elämme maailmassa, jossa olet ulkopuolinen, jos et ole kuin kaikki muut ja sopeudu joukkoon. Olen itse aina ollut se ulkopuolinen ja musta lammas.

I'm Gonna Show You Crazy -kappaleella Rexha haistatti pitkät muiden odotuksille ja toteutti itseään täysillä. 

– Ajattelin, että minä aion hyväksyä itseni ja rakastaa itseäni, vaikka en voikaan olla tietynlainen ihminen, sopia tietynlaiseen ukonäkömuottiin tai olla vaikkapa juristi. Haluan tehdä sitä, mitä parhaiten eli musiikkia, koska rakastan musiikkia. Jos epäonnistun, ainakin epäonnistun tehdessäni jotain, mitä rakastan. 

Rexha ei kuitenkaan ollut varma, kestäisikö kappale päivänvaloa. Yleisön reaktio kappaleeseen löi naisen kuitenkin ällikällä.

– Kun olimme julkaisemassa kappaletta, riitelin managerin kanssa. En uskonut kappaleen julkaisun olevan järkevää, koska pelkäsin sen olevan liian raaka ja raskas, ja etteivät ihmiset pitäisi siitä. Kun näin, miten siihen samaistuttiin ja miten se lähti jytäämään Spotifyssa, ilahduin, että "voi pyhä jysäys!"

Lue lisää aiheesta:

Helsingissä tiistaina konsertoiva jenkkitähti Bebe Rexha: ”Suomeen pääseminen on ehdottomasti yksi urani huippuhetkistä”

(Nova)

Kilpailut

Uusimmat