Tuomari Nurmio & Hoedown julkaisevat englanninkielisen levyn kesäkuussa

08.05.2015 17:31 -

Tuomari  Nurmio löyttäytyi yhteen suomalaisen juurimusiikin Hoedownin kanssa ja kaivoi pitkään hiljaa olleen englanninkielisen alter egonsa esille.

Härmäläisen shamaani-bluesin grand ol' man Judge Bone karistaa kalmiston pölyt niskastaan ja julkaisee uusia ja vanhoja laulujaan "definitiivisinä versioina" Tales Of Judge Bone -nimisellä albumilla. Levy julkaistaan 5. kesäkuuta.

— Ajatus tästä levystä on palannut päähäni toistuvasti aamuyön tunteina jo useiden  vuosien ajan. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä  että lopulta ryhdyin tähän, ja nimenomaan Hoedownin kanssa. Aikaisemmat versiot vanhemmista biiseistä ovat jääneet yleensä luonnosasteelle, osaksi sen takia, että tällainen materiaali on Suomessa ollut täysin marginaalissa. Meitsi ja koko bändi digataan tätä levyä täysillä, mikä ei omien tekeleiden kohdalla aina ole niin itsestään selvää. Kaikki eivät varmaan tiedä, että tämäntyylinen musa on sitä, mitä mä kuuntelin, ja myös soittelin jo kauan ennenkuin olin julkaissut yhtäkään levyä: folkia, bluesia, countrya, blugrassia, gospelia. Amerikan pataan kaiken maailman siirtolaiset ovat vieneet omat mausteensa. Niistä raaka-aineista olen keittänyt myös oman soppani, toteaa Tuomari Nurmio

Tales Of Judge Bone:n biisit ovat Nurmion käsialaa ja sovituksista vastaavat hänen lisäkseen Hoedown-yhtyeen jäsenet.

Albumin kappaleet:

Fare Thee Well

Bonnie George Campbell

You Hate Me And My Stetson Hat

Pinemoor Cemetery

Buffalo’s Bone

15.000 Heads

Love In Laredo

In Shackles And Chains

Beneath The Darkest Mountain

Soultripper

Train-Train-Train!

Fiddling Bill

Tuomari Nurmio on paitsi suomalaisen rockmusiikin keskeisimpiä biisintekijöitä ja vaikuttajia, myös eräs uudistumiskykyisimmistä esiintyjistä. Vuonna 1979 alkaneen uransa aikana Tuomari Nurmio on julkaissut 21 studioalbumia, joista kolme on myynyt kultaa - viimeisimpänä vuonna 2013 julkaistu Dumari ja Spuget –levy. Judge Bonen edellinen englanninkielinen levy on vuodelta 2008.

Hoedown on Mika Kuokkasen ja Masa Maijasen perustama bändi, joka teki ensimmäisen esiintymisensä vuonna 2002 Art Goes Kapakka-tapahtumassa. Bändin musiikilliset juuret ovat leppoisasti ristissä valkoisten ja mustien vaikutteiden kesken. Yhtyeen roots-musiikissa yhdistellään countrya, rock’n’rollia, folkia ja bluesia. Hoedownin oma klubi helsinkiläisessä ravintola Juttutuvassa on jo käsite.

Kilpailut

Uusimmat