SANNI:n 2080-luvulla nousi Suomen kuunnelluimmaksi kotimaiseksi kappaleeksi

24.02.2015 15:30 -

Poptähti SANNI on julkaissut uuden singlen 2080-luvulla. Kappale on esimakua keväällä julkaistavalta albumilta. Kappale on parhaillaan Suomen kuunnelluin kotimainen kappale Spotifyssa.

2080-luvulla on SANNIn ja tuottaja Hank Solon käsialaa.

- Jokainen ihminen ja kohtaaminen jättää meihin oman muistijälkensä. Mitä syvempi suhde, sitä syvempi jälki. 2080-luvulla on biisi eteen päin menemisestä - vaikka ihmissuhde päättyy, elämän pitää jatkua ja se jatkuu. Paljon unohtaa elämän aikana mutta joistain jää kirjottamaan lauluja vielä vanhana, 2080-luvulla, SANNI pohtii biisiään.

Kappale on saanut välittömästi paljon radioisoittoa. Spotifyssa kappale on parhaillaan Suomen kuunnelluin kotimainen kappale.



Sanni julkaisi debyyttialbuminsa Sotke mut vuonna 2013. Platinaa myynneelta levyltä julkaistiin radiohitit Prinsessoja ja astronautteja, Jos mä oon oikee ja Me ei olla enää me. SANNI palkittiin vuonna 2014 Emma gaalassa Vuoden naissolistin pystillä. Laulajan videoita on katsottu YouTubessa lähes 10 miljoonaa kertaa.

Kilpailut

Uusimmat