Syksy ja koulujen alkaminen näkyy vahinkotilastoissa koirien ksylitolimyrkytyspiikkinä.
Käsisuihku voi Pohjola Vakuutuksen tietojen mukaan aiheuttaa merkittäviä vahinkoja, jos sen käyttöön tai kuntoon ei kiinnitetä huomiota.
Riisin partikkelit voivat jopa pahimmillaan vahinoittaa puhelinta.
Kesäkuukausina myös ilkivallan määrä kasvaa.
Esimerkiksi maastopalot ovat viime vuosina piinanneet monia Etelä-Euroopan maita.
Saunassa eniten palovammoja aiheuttavat kiuas sekä vesihöyry.
Heinäkuu on murtovarkaiden kulta-aikaa.
Keväällä ja kesällä auton peseminen innostaa enemmän, mutta autoa kannattaa pestä säännöllisesti myös talvella - kunhan muistaa noudattaa auton ja pesulan ohjeita.
Tilastojen mukaan Tesla-merkkisille autoille sattuu jopa 60 prosenttia enemmän kolareita kuin toisella sijalla olevalle merkille.
Palovahingot kasvoivat viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, kertoo LähiTapiola.
Muun muassa käynnissä oleva influenssakausi saattaa muuttaa matkasuunnitelmia.
Viime kesänä voimaan tullut liikennevakuutuslain uudistus toi osan sähköpotkulaudoista vakuuttamisvelvollisiksi.
Suuri osa tuulilasin syntyvistä säröistä saa alkunsa edellä ajavan auton renkaiden alta sinkoutuvista irtokivistä ja nastoista.
Liikennevakuutus on lakisääteinen suurimmalle osalle moottoriajoneuvoista.
Turvan kyselyn mukaan kaksi huolenaihetta nousee esille muita useammin.
Vähäluminen talvi lisää putkirikkojen vaaraa.