Huolta on eniten rakennusalalla ja vähiten sosiaali- ja terveysalalla.
Tilannetta arvioidaan uudelleen myöhemmin huhtikuussa.
Hallitus ja ammattiliitot eivät ole vieläkään päässeet sopuun.
Lisää muutoksia tukiin tehdään vielä huhtikuun jälkeenkin.
Osa muutoksista tuli voimaan vuoden alussa ja osa myöhemmin vuoden 2024 aikana.
Ruokakauppojen lisäksi suljettaisiin muun muassa hotelleja ja kiinteistöalan palveluita.
Tapahtuma-alan työntekijät ovat julkaisseet kannanottovideon.
Radio Novan Jaana Ahtiainen soitti viime marraskuussa avattuun kansalaisneuvontaan, jossa autetaan suomalaisia luovimaan julkishallinnon kiemuroissa.