Tuplavyöt ovat alkaneet trendaamaan vauhdikkaasti. Muun muassa New Yorkin muotiviikoilla nähtiin monia upeita asuja, joihin oli yhdistetty tuplavöitä. Tätä muotitrendiä on kuitenkin nähty jo ennen muotiviikkojakin.
Tässä tulee kevään hittityyli.
Farkkua päästä varpaisiin. Sellainen on trenditietoisen valinta vuonna 2021.
Pue denim-vaatekappaleesi samaan asuun.
Esimerkiksi extremelajit voivat olla huima kokemus yhdessä.
Syksyllä pukeudutaan tuplaneuleeseen.
Tuplanutturat ovat nyt trendikkäin kampaus, mitä hiuksiin voi väkertää.
Oikea tapa saattaa yllättää.
Parasta on, että kampaus sopii niin lyhyille kuin pitkillekin hiuksille.
Poptähti Robinin 26. syyskuuta julkaistu neljäs studioalbumi 16 on myynyt triplaplatinaan oikeuttavan määrän: kokonaismyynti on tällä hetkellä yli 60 000 kappaletta.
Juha Tapiolla on syytä hymyyn. Miehen syksyllä julkaistu albumi Lapislatsulia, sekä viime vuonna julkaistu joululevy Joululauluja ovat ylittäneet tuplaplatinarajat. Molempia levyjä on myyty yli 40 000 kappaletta.
J.Karjaisen odotettu Et ole yksin -albumi on myynyt yli 40 000 kappaletta, eli tuplaplatinaa reilussa viikossa.
Kotimaisen reggae-musiikin tähti Jukka Poika on napannut maaliskuussa ilmestyneellä Yhdestä puusta -albumillaan tuplaplatinaa. Tähti kertoi asiasta Facebook-sivullaan.
Rakastettu artisti Juha Tapiolla riittää aihetta iloon, sillä miehen viimeisin albumi Hyvä voittaa on myynyt tuplaplatinaan oikeuttavan määrän, mikä tarkoittaa yli 40 000 myytyä albumia.
Lauri Tähkän ensimmäinen soololevy on ylittänyt 40 000 kappaleen myyntirajan. Kyseessä on miehen ensimmäinen soololevy.