Radio Novan Aamussa Tuottaja - Markus ja Kimmo testaavat cola - juomia ja puheet ovat suuret. Minna vie tiimin puutarhatrendeihin ja yhtäkkiä he löytävät itsensä kansainvälisestä siemenperunoiden salaliitosta. Colajuomista puheenollen, Kimmo kertoo tarinan miten hän löysi itsensä erään colajuomabrändin mainoksesta, kuuntele Iltapalat tästä!
Radio Novan Aamu
3 kuukautta sitten
Otsahiukset tekevät paluun tänä vuonna.
Muoti ja kauneus
3 kuukautta sitten
Jos haluat pitää siistin lookin, jossa on kuitenkin vähän väriä, ovat purkkakynnet ehdottomasti luodut sinulle.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Ihoa ei kannattaisi kuormittaa turhaan monilla eri tuotteilla, vaan kaikkien ihonhoidossa käytettävien tuotteiden tulisi olla kohdennettuja omalle iholle ja sen ihotyypille.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Meikkitrendi jäljentelee samaa lopputuloista, jolta iho näyttää esimerkiksi urheilusuorituksen jälkeen.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Kynsitrendejä tulee jatkuvasti, mutta nämä kahdeksan sävyä ovat varma valinta vuodesta toiseen.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Etenkin lyhyet mallit ovat tänä vuonna suuressa suosiossa.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Tänä vuonna pukeutumisessa saa näkyä väriä.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Pelkällä laukulla saa tehtyä asussa jo paljon.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Kevään saapuessa ihanat värit tarjoavat paljon inspiraatiota uusiin kynsiin.
Muoti ja kauneus
4 kuukautta sitten
Tuplavyöt ovat alkaneet trendaamaan vauhdikkaasti. Muun muassa New Yorkin muotiviikoilla nähtiin monia upeita asuja, joihin oli yhdistetty tuplavöitä. Tätä muotitrendiä on kuitenkin nähty jo ennen muotiviikkojakin.
Muoti ja kauneus
5 kuukautta sitten
Tänä vuonna pukeutumisessa saa näkyä väriä.
Muoti ja kauneus
6 kuukautta sitten
Otsahiukset tekevät paluun tänä vuonna.
Muoti ja kauneus
6 kuukautta sitten
Etenkin lyhyet mallit ovat tänä vuonna suuressa suosiossa.
Muoti ja kauneus
7 kuukautta sitten
Tämän vuoden trendikkäin hiusmalli tulee tässä.
Muoti ja kauneus
9 kuukautta sitten
Näissä kengissä oli yhdistettynä vähän kaikkea.
Muoti ja kauneus
9 kuukautta sitten