Tämän viikon Radio Nova Top 20 -lista on musiikkiosastoltamme saatu, ja tilanne näyttää hyvinkin kotimaiselta, mikä ei näin sinivalkoisinlasein katsottuna ole pahasta.
25-albumillaan maailman hurmannut Adele juhlii listaykkösenä sekä viikon 50 Novan suosituimpien kappaleiden että koko maan radioiden soitetuimpana kappaleena.
Adele syrjätti monta viikkoa kärjessä olleen Apulannan sijalle kaksi.
Novan viikon soitetuimmat kappaleet on jälleen listattu. Jonne Aaronin Ei tää rakkautta oo jatkaa kärjessä. 
Novan viime viikon soitetuimmat kappaleet on jälleen listattu. Jonne Aaronin Ei tää rakkautta oo kipusi ykköseksi.
Apulanta jatkaa Suomen suositummat TOP20 -listan kärjessä. Eli yhtyeen kappale Valot pimeyksien reunoilla on soinut eniten suomalaisilla radiokanavilla menneellä viikolla.
Suomen radioiden soitetuimmat kappaleet tältä viikolta on selvillä. Adelen Hello kirittää kovaa vauhtia listalla.
Novan kuluneen viikon soitetuimmat kappaleet on jälleen listattu. Mukana on liuta uutuuksia ja kärjessä komeileen Suomeen keväällä saapuva Adam Lambert.
Adelen Hello on noussut Suomen radioiden kahdenkymmenen soitetuimman kappaleen joukkoon. 
Roope Salminen & Koirat -yhtyeen Pilkun jälkeen -kappale on soinut eniten Novassa tällä viikolla. 
Johanna Kurkelan Rakkaus tekee vapaaks -kappale soi eniten Novan taajuudella menneellä viikolla. 
Tanskalainen Lukas Graham -yhtye hengittelee kotimaisten hittien niskaan radioiden soitetuimpien kappaleiden listalla. 
Uusin Nova TOP20 -lista on jälleen julki. Eniten Novassa on tällä viikolla soinut Suvi Teräsniskan Uusi aamunkoi. 
Novan viime viikon soitetuimpien kappaleiden joukossa on liuta uutuuksia. 
J. Karjalaisen Stindebinde julkaistiin vasta viikko sitten ja kappale nousi heti Suomen radioiden toiseksi soitetuimmaksi kappaleeksi.
Juha Tapio hallitsee edelleen Suomen radioiden soitetuimpana.