Elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 8. helmikuuta.
Maailman suosituimpiin konemusiikkiyhtyeisiin kuuluva The Prodigy esiintyy Helsingin jäähallissa huomenna tiistaina 3. marraskuuta.
The Prodigy on julkaissut ensimmäisen maistiaisen tulevalta The Day Is My Enemy -albumilta. Levyn nimikkobiisi on kerännyt nopeasti kehuja sosiaalisessa mediassa.
Yksi maailman johtavista konemusiikkiyhtyeistä The Prodigy saapuu Provinssiin. Tämän lisäksi festivaalilla nähdään kansainvälisistä nimistä Rudimental ja M.I.A. Tuoreita kotimaisia kiinnityksiä ovat Viikate, Sanni ja UMK-voittaja Softengine.
Maanantain ”mitä ihmettä” –annoksen voi nauttia vaikkapa katsomalla The Prodigyn Firestarter-videosta väännetyn uusioversion.
Yhtye nähdään Helsingin Jäähallissa lauantaina 26. toukokuuta.
Turun Ruissalo on tarjonnut puitteet Suomen vanhimmalle rockfestivaalille Ruisrockille kuluneet neljäkymmentä vuotta.
Paramore ja Michael Monroe vahvistavat Ruisrockin esiintyjäkaartia
The Prodigy, The National ja Fleet Foxes tähdittävät ensi kesän Ruisrockia!