Elokuvan traileri on jo nähtävillä.
Yllättävän moni aloittaa keskustelun taksinkuljettajan kanssa samalla tavalla.
Taksikuljettajien ahdistelukertomukset pöyristyttävät Novan Iltapäivässä. Vastentahtoiset niskahieronnat ja vaihtoehtoiset maksutavat kuuluvat olevan yöelämässä hurjan yleisiä.
Huippusuositussa Putous-sarjassa nähdään joka lauantai Suomen television hauskinta antia. Ohjelmassa tutustutaan joka viikkoa sketsihahmoihin, joista yksi on Kari Ketosen taksia ajava Aimo Sonni. 
Suomessa taksiautoilijoihin luotetaan yleisesti ja niitä pidetään turvallisina. Taksiliitolle valituksia tulee harvakseen. Kyse on asiakaspalvelutilanteista tai siitä, että autoa on pitänyt odottaa liian kauan. Myös kadonneita tavaroita kysellään.