Haloo? 2000-luku täällä soittelee limenvihreän strassiasun kera.
Pariskunta järjesti häät kahden viikon varoitusajalla Los Angelesissa.
Ora ja Waititi löysivät toisensa romanttisessa mielessä vuosien ystävyyden jälkeen.
Euroviisujen ensimmäinen semifinaali lähestyy kovaa vauhtia.
Tulevan sarjan tarina keskittyy aikaan ennen rakastetun elokuvan tapahtumia.
Suosikkilaulaja Rita Ora teki läpimurtonsa vuonna 2012.
Mustavalkoinen on kaikkea muuta kuin tylsä valinta.
Ora kertoi uransa alkuajoista Cosmopolitan-lehden haastattelussa.
Naisen mukaan hän on jopa ajatellut sosiaalisen median tiliensä lopettamista.
Nainen on iskenyt silmänsä Andrew Garfieldiin.
Poptähti esitteli villin lookinsa Instagramissa.
Tunteet kuumenivat gaalassa jopa niin paljon, että laulajilla voi olla kumppaneilleen selitettävää.
Rita Ora joutui perumaan keikkansa eilen sairastuttuaan.
Kappale kantaa nimeä For You. Mukana on laulaja Rita Ora.
Ora paljasti olevansa valmis jo äidiksi.
Laulajan esiintyminen TV-ohjelmassa jätti katsojat ihmettelemään asuvalintaa.