Ilmaiskonsertti oli loppuhuipentuma poptähden The Celebration -kiertueelle.
Myöskään vanhemmat autot eivät välttämättä ole turvassa varkailta.
Kevään myötä omakotitalon sekä mökin omistajien on tärkeää kiinnittää huomiota talon ja mökin kunnon tarkastukseen talven jälkeen.
Kyseessä on yhtyeen kesän ainoa pääkaupunkiseudun keikka.
Mustajärvi muistelee, millaista oli kertoa Popedalle lopettamispäätöksestä.
Mustajärvi kertoo myös, jääkö hän kaipaamaan mitään Popedassa.
Herman vierailee Sunnuntaibrunssi-podcastissa.
Herman kertoo myös mitä mieltä hän on siitä, ettei solistijulkistus miellytä kaikkia.
Popeda esiintyi viimeisen kerran aiemmalla kokoonpanollaan syyskuussa.
Mustajärvi muistelee samalla traagista hetkeä, jolloin Popeda meinasi ensimmäisen kerran laittaa pillit pussiin.
Lahtinen on soittanut Popedan lisäksi muun muassa Hanoi Rocksissa.
Mustajärvi aikoo Popedan jälkeen ottaa rauhallisemmin, mutta tehdä kuitenkin musiikkia. Ja myös keikkoja.
Kirja ilmestyy helmikuussa 2024.
Mustajärvi päätti uransa Popedan solistina lauantaina loppuunmyydyn Ratinan stadionin edessä.
Korventausta kertoo muistoistaan Radio Nostalgian haastattelussa. Hän myös paljastaa suosikkinsa Popedan tuotannosta.
Kyseessä on viimeinen kerta, kun Pate Mustajärvi esiintyy Popedan solistina.