Pilvi Hämäläinen muistelee NRJ:n Aamussa kommellusta, joka sattui Kelan kanssa.
Tietojen mukaan kappale julkaistaan tulevana perjantaina.
Hämäläisen laulutaidot saivat ihmiset hämmentymään.
Elokuvassa hahmot huijaavat toisiaan olan takaa.
Hämäläinen kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa haluavansa edelleen kehittää ajatusmallejaan.
Hämäläinen haki lopulta pitkään karttamaansa terapiaa.
Hämäläisen esikoiskirja julkaistaan syyskuussa.
Hämäläinen tuli tunnetuksi Putous-viihdeohjelmasta.
Hämäläinen ja Jyri Ojansivu haastattelivat toisiaan Putous-ohjelman kulisseissa.
Pilvi Hämäläisen tunnetuimpia sketsihahmoja ovat Aina-Inkeri Ankeinen sekä Pönttö-koira.
Hämäläinen tähdittää tuttuun tapaan helmikuussa alkavaa Putous-kautta.
Hämäläisen Pönttö-koira on Putous-finaalissa yhdessä Dennis Nylundin Folke Rundqvist -hahmon kanssa.
Pilvi Hämäläisen hahmo on Pönttö-niminen koira.
Pilvi Hämäläinen esitteli uuden sketsihahmonsa Putouksen uuden kauden avausjaksossa.
Hämäläinen tähdittää tulevaa Putous-kautta.
Muotitalojen mallistoissa näkyy nyt pilviä.