Kuningattaren puheen aikana käyttämä asu oli täydellinen lähtökohta Photoshop-taistolle.
Ranskalaisopiskelijan muokkaukset saavat sanattomaksi.
Jackson näyttää muokanneen festarijulistetta itselleen suotuisammaksi.
Ruotsalainen Instagram-tähti Johanna Olsson joutui vastaamaan faneilleen muokattujen kuvien levittyä.
Boohoo-nettikauppa näyttää kaventaneen mallinsa vyötäröä kuvanmuokkauksella.
Kim Kardashianin tarkkasilmäiset fanit kiinnittivät huomiota kuvassa olevaan autoon.
Reese Witherspoon on itsekin ottanut kantaa Photoshop-mokaan.
19-vuotias Syahril Ramadhan on lahjakas kuvanmuokkaaja.
Perhekuvat ovat nousseet jättimäiseen nettisuosioon.
Prinssi Williamia ei ole tunnistaa lehden kansikuvasta.
Kanadalainen valokuvaaja halusi viettää aikaa nuoremman itsensä kanssa.
Tähden kuva on herättänyt keskustelua.
Eräs Instagram-tili on keskittynyt julkaisemaan muokattuja kuvia, joissa Beyoncé nähdään ylipainoisena.
Kuvilla on jo nyt melkoinen seuraajakunta.
Kuvat ovat keränneet internetissä rutkasti huomiota.
”Internetin etusivussa” eli Redditissä käynnistettiin niin sanottu photoshop-battle tuimakatseisen pienen tytön ja pöllön yhteiskuvasta. Battlen tarkoitus on siis tehdä edellistä päräyttävämpi kuvamuokkaus samasta kuvasta.