Heard uskoo, että Deppin taustajoukot ovat maksaneet mahdollisille todistajille.
Pitt on kertonut, että repsahti juomaan avioeron takia.
Heard oli uhkaillut todistajan mukaan Deppia muun muassa sillä, että miehen ura tulee olemaan ohi.
Depp vaatii Heardilta peräti 50 miljoonaa dollaria, eli noin 44 miljoonaa euroa.
Rihannalla on kosmetiikkabrändi Fenty Beauty.
Jessica Bray kertoi, että kampaamo vaalensi hänen hiuksiaan aivan liikaa, minkä jälkeen ne alkoivat putoilemaan pois.
Swift haastoi radio-dj David Muellerin oikeuteen. Tähti syytti Muelleria kourimisesta ja laulajan hameen nostamisesta.