Culkin tuli tunnetuksi vuonna 1990 julkaistusta Yksin kotona -elokuvasta.
Yksin kotona -tähti ja puoliso Brenda Song ovat saaneet esikoislapsensa.
Fanit huomasivat yhdennäköisyyden - näyttelijä Christoffer Strandberg ja 90-luvun hittileffan tähti Macaulay Culkin olivat lapsena kuin kaksi marjaa.
Macaulay Culkin on saanut ihmiset tuntemaan olonsa vanhaksi.
Kuinka lapsitähtenä tutuksi tullut Macaulay Culkinkin voi olla pian jo 40-vuotias?
Macaulay Culkin otti hauskalla tavalla kantaa Disneyn uutiseen uusintaversiosta.
Michael Jackson menehtyi vuonna 2009.
Pariskunta on seurustellut salaa kahden kuukauden ajan.
The Huffington Post -julkaisu listasi 11 kovinta some-huijausta kuluvalta vuodelta. Väärien uutisten mukaan muun muassa Yksin kotona -tähti menehtyi ja iPhonen lataus onnistuu mikrossa. Menitkö sinäkin lankaan?