Selvityksen tulokset eivät ole miellyttävää luettavaa.
Vuosi 2017 oli historian turvallisin vuosi lentomatkustuksen saralla.
Useat julkaisut ovat uutisoineet lentoyhtiön päätöksestä.
Video todistaa sen, että faktatkin voi kertoa mielenkiintoisella tavalla.
Laukussa oli muun muassa naisen rukousnauha ja lääkkeet.
Hainan Airlinesin matkustamohenkilökunnan uudet univormut on suunnitellut muotisuunnittelija Laurence Xu.
Lähi-Idän lentoyhtiöt dominoivat kärkisijoja.
Lentoyhtiö Lufthansa peruu tänään suurimman osan lennoistaan työntekijöiden lakon vuoksi. Suomesta peruuntuu ainakin 16 lentoa. 
Ruotsalaisen uutistoimisto TT:n mukaan kuusi kahdeksasta ammattiliitosta olisi päässyt sopuun lentoyhtiön kanssa, tanskalaisen Ritzaun mukaan sopimuksen on allekirjoittanut vain viisi ammattiliittoa.