Juha Itkosen romaaniin perustuva elokuva saa ensi-iltansa syksyllä.
Sarjan neljäs tuotantokausi julkaistaan syksyllä.
Elokuvan kuvaukset alkavat tänään 25. kesäkuuta.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Teemu Nikki.
Gaala järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 21. maaliskuuta.
Piilotettuja narsisseja on yhteensä melkein 4000 eri puolella Suomea.
Näyttelijät ystävystyivät Häjyt 2-elokuvan kuvauksissa.
Juonessa kannattaa keskittyä erityisesti tunteiden käsittelyyn.
Häjyt-elokuvan jatko-osa saa ensi-iltansa 19. helmikuuta.
Jussi-gaala järjestetään maaliskuussa.
Viime viikolla ensi-iltansa saanut elokuva on kerännyt jo kiitettävän määrän katsojia.
Teemu Nikin ohjaama elokuva saa ensi-iltansa keväällä.
Juha Itkosen menestysromaanista tehdään elokuva.
Elokuva saa ensi-iltansa joulukuussa.
Elokuvan ohjaa Antti J. Jokinen.
Elokuvan pääosissa nähdään Aksa Korttila ja Jani Volanen.