Rakennus peruskorjataan ja sen yhteyteen on suunniteltu laajennuksia.
Ilmiöt
10 tuntia sitten
Helsingin kaupunki kertoo, että urakka aiotaan kilpailuttaa uudelleen.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Kulkureitti Tapiolan metroasemalla muuttuu hetkellisesti, kun itäisen lippuhallin ja bussiterminaalin väliset ovet uusitaan.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Hissit ovat korjaustöiden aikana matkustajien käytössä, mutta jonoihin kannattaa varautua.
Ilmiöt
2 kuukautta sitten
Kaikeksi onneksi linnan järjestelmä ehti pelastaa museoesineet.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Susisaaren silta menee remonttiin kesäkuussa. Sillan korjaus kestää syksyyn saakka.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Tietyön jälkeen esimerkiksi moottoriajoneuvoille jää vähemmän kaistoja.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Huonokuntoiseksi todetun sillan tuentatyöt alkavat marraskuun puolivälissä.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Englanniksi termi "deadname" on vakiintunut ilmaus, kun taas suomessa yhtä vakiintunutta termiä ei toistaiseksi ole.
Ilmiöt
noin vuosi sitten
Laulaja on paljastanut mieltävänsä itsensä muunsukupuoliseksi.
Viihde
yli 6 vuotta sitten
Tutkijoiden kehittämä uusi materiaali on ensimmäinen kova aine, joka voi korjaantua huoneenlämmössä.
Ilmiöt
yli 7 vuotta sitten
”En ollut tyytyväinen peilikuvaani ennen testosteronihoitojen aloittamista”, kertoo 21-vuotias Jamie Raines. 18-vuotiaana hoidot aloittanut nuorukainen kuvasi itseään päivittäin kolme vuotta kestävän sukupuolenkorjausprosessin ajan.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten