Ähtärin Eläinpuisto Oy asetettiin konkurssiin tänään 13. lokakuuta.
Ilmiöt
7 päivää sitten
Ähtärin Eläinpuisto Oy ja Hotelli Mesikämmen Oy ovat jättäneet konkurssihakemuksensa käräjäoikeuteen. Pyrkimyksenä on, että yritysten toiminnalle löytyisi vielä jatkaja.
Ilmiöt
10 päivää sitten
Papu Designista on jätetty ostotarjous.
Ilmiöt
18 päivää sitten
Vuodesta 2017 lähtien järjestetty Red Carpet -elokuvafestivaali on asetettu konkurssiin.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
DTM palveli vuosikymmeniä.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Aivoliitolla on velkaa lähes miljoona euroa.
Ilmiöt
4 kuukautta sitten
Konkurssihakemuksia tehtiin erityisesti palvelu- ja rakennusaloilla.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Yhtiö tiedotti alkuvuodesta lopettavansa toimintansa.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Konkursseja tehdään nyt enemmän kuin esimerkiksi vuosi sitten samaan aikaan.
Ilmiöt
6 kuukautta sitten
Tilastokeskuksen mukaan näin paljon konkursseja on ollut kuukausitasolla viimeksi vuoden 1997 syksyllä.
Ilmiöt
8 kuukautta sitten
Helsingin ydinkeskustassa sijainnut ravintola on sulkenut ovensa.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Konkursseja tehtiin vuonna 2024 edelleen tuhansia.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Akseli Herlevi jätti tänään hampurilaisravintolaketju Naughty Brgr Oy:n puolesta konkurssihakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
RTV-yhtymä on jättänyt konkurssihakemuksen.
Ilmiöt
10 kuukautta sitten
Konkurssiin ajautuneissa korostui kolme toimialaa.
Työ ja opiskelu
11 kuukautta sitten
Free.fi on jättänyt perjantaina konkurssihakemuksen.
Ilmiöt
12 kuukautta sitten