Kings of Leon nähdään Sziget Festivalilla Unkarissa lauantaina 15. elokuuta.
Ajankohtaista
yli 10 vuotta sitten
Kings Of Leon esitti uuden singlensä Supersoaker Late Night With Jimmy Fallon -ohjelmassa.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten
Amerikkalainen rockyhtye Kings Of Leon kertonut julkaisevansa uuden levynsä syyskuussa.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Kings Of Leon -yhtyeen basisti Jared Followill on kertonut yhtyeen uudesta albumista, että se tulee olemaan olemaan musiikillisesti edeltäjiään monimutkaisempi.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Kings Of Leon -yhtyeen basisti Jared Followill kertoo, että bändi työstää parhaillaan uutta materiaalia.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Samalla kun Kings Of Leon on pitänyt hiljaiseloa, niin bändin basisti Jared Followill on työstänyt omaa sivuprojektiaan. Kuuntele ensimmäinen single No Tell.
Ajankohtaista
yli 12 vuotta sitten
Kings of Leonin nokkamies Caleb Followill on yhtyeen mukaan hakeutunut vieroitushoitoon.
Ajankohtaista
yli 13 vuotta sitten
Kings of Leon on paljastanut, että heitä on pyydetty kirjoittamaan uusi James Bond -tunnusmusiikki peräti kolme kertaa!
Ajankohtaista
yli 14 vuotta sitten