Leikkauksissa nähdään tänä kesänä vahvasti menneiden vuosikymmenten lookeja.
Kun kotona vietetään nyt yhä enemmän aikaa, saattaa hiuksiakin tulla pestyä huomattavasti harvemmin. Mutta voiko siitä olla haittaa?
Kyseinen väri vaatii myös hieman ylläpitoa.
Talven kääntyessä hiljalleen kohti kevättä, moni haaveilee oman hiustyylin uudistuksesta. Ennen kuin varaat kampaaja-aikaa on kuitenkin hyvä muistaa muutama ammattilaisten vinkki.
Lukemattomat suomalaisnaiset käyvät kampaajalla useamman kerran vuodessa. Mutta millainen asiakas juuri sinä olet kampaajan näkökulmasta?
Moni on kuullut uskomuksen, että kampaajalle kannattaa mennä ennemmin likaisilla hiuksilla kuin puhtailla. Mutta kumpi onkaan totuus?