Anna Puu ja Jukka Immonen menivät naimisiin syksyllä 2022.
Parille syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi toukokuussa 2021.
Puu ja Immonen alkovat seurustelella vuonna 2015.
Anna Puu täyttää tänään 40 vuotta, ja tuottajapuoliso jakoi tämän kunniaksi suloisen yhteiskuvan.
Anna Puun ja Jukka Immosen lapsi syntyi toukokuussa.
Anna Puu julkaisi vastasyntyneen poikavauvansa kanssa ensimmäisen yhteiskuvan, joka sulatti välittömästi sydämet.
Tuottaja Jukka Immonen nähdään Annan rinnalla The Voice of Finland -ohjelmassa.
JVG:n 10.7. julkaistu Tarkenee-single on ollut julkaisustaan saakka Spotifyn ykkössijalla. Nyt kappaleeseen on valmistunut myös musiikkivideo. 
Kymmeniä menestyslevyjä (mm. Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Sunrise Avenue, Robin, Kasmir, Sanni, Chisu, Cheek, Isac Elliot, Anna Puu) tuottanut The Fried Music laajentaa toimintaansa.
Disco Ensemble julkaisee pitkän odotuksen jälkeen viidennen studioalbuminsa. Levyn nimi on Warriors, ja se ilmestyy 21. syyskuuta. Uuden albumin on tuottanut Jukka Immonen (Jenni Vartiainen, Mariska, Asa).
Jukka Immonen on kotimaisia ykköshittejä kirjoittanut säveltäjä-tuottaja. Miehen työn jälki kuuluu muun muassa kappaleissa Duran Duran ja Missä muruseni on.