Rehellisyydellä on suuri painoarvo niin Gettomasan puheissa, sanoituksissa kuin parisuhteissakin. Toisinaan se johtaa ongelmiin, eikä artisti itsekään tiedä, onko se pelkästään hyvä asia.
Rehellisyydellä on suuri painoarvo niin Gettomasan puheissa, sanoituksissa kuin parisuhteissakin. Toisinaan se johtaa ongelmiin, eikä artisti itsekään tiedä, onko se pelkästään hyvä asia.
Keskisuomalaisessa julkaistu Gettomasan haastattelu nosti valtavan kohun. Rap-artisti kertoo suhtautuneensa koko keskusteluun huvittuneisuudella.
Vuoden 2023 Emma Gaalassa uusina ehdokassarjoina nähdään Vuoden Alternative ja Vuoden Musiikintekijä
Suomalaisten eniten kuuntelema biisi Spotifyssa oli tänä vuonna Bessin Ram pam pam.
Gettomasa suuttui toimittajalle muun muassa kehnosta taustatyöstä ja siitä, että artisti enää kaipaisi esittelyjä.
Suomen Spotifyn vuoden kuunnelluin artisti oli JVG.