Eurodance-tähti haluaa laajentaa ihmisten käsityksiä maskuliinisuudesta ja seksuaalisuudesta.
Muhkeista viiksistä tunnettu veijari on herättänyt uransa varrella mielipiteitä laidasta laitaan.
Seksikkäästä imagostaan tunnettu Günther työstää parhaillaan uutta musiikkia.
Ruotsalainen dance-tähti Günther riemastui ajatuksesta, että ysärimusiikkia soittava Retroperjantai voisi olla vuoden radio-ohjelma Suomessa.
Club La Persén jäsenet kokevat kilpailevansa UMK:ssa vain toisiaan vastaan.
Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään pilke silmäkulmassa laulava kaksikko, joka ihailee suomalaisnaisten kauneutta.
Eurodance-tähti kertoo, että miehen tulee kantaa viikset ylpeydellä, jotta ne näyttävät hyvältä.
Vuonna 2004 julkisuuteen ryminällä paukannut Günther on saanut fanit kirkumaan jo 12 vuoden ajan.
Eurodance-tähti pitää muun muassa Suomen luonnosta ja siitä, kuinka seksikkäitä ihmiset ovat kesäisin.
Günther kertoo, että on kuullut suomalaisten jakavan avoimesti tunteitaan saunomisen ohella.
Ruotsalainen eurodance-tähti esiintyi viime viikonloppuna We Love the 90's -festivaaleilla Helsingissä.
Ruotsalainen Günther kertoi, ettei halua kenenkään muun pakaroita yhdistettävän omaan musiikkiinsa ja imagoonsa.
Itse artisti on sitä mieltä, ettei vanhempien tulisi suhtautua niin negatiivisesti lastensa Günther-fanitukseen.
Jos olit jo ehtinyt unohtaa kuinka legendaarinen Ding Dong Song menee, saattavat nämä keikkakuvat tuoda sen jälleen mieleen.