Myytyjen tavaroiden joukossa on muun muassa sanoitusluonnoksia, piano sekä viiksikampa.
May ylistää yhtyeen 1990-luvulla julkaistua levyä.
Asia selviää Mercuryn alkuperäisestä sanoituspaperista.
Ennenjulkaisematon kappale on peräisin The Miracle -albumin sessioista.
Queen-yhtyeen Live Aid -keikka vuonna 1985 vei ykkössijan.
Queen kiertää yhdessä Adam Lambertin kanssa.
Lucasin esitys on puhuttanut runsaasti myös YouTubessa.
Freddie Mercuryn henkilökohtainen assistentti ei halua nähdä ystävänsä kuolemaa valkokankaalla.
Mercury täyttäisi tänään 73 vuotta.
Brian May ylistää bändin nykysolistia Instagram-päivityksessään.
Brian May antaa Adam Lambertille suuret kehut tuoreessa haastattelussa.
Freddie Mercuryn miessuhteisiin ei viitata kiinalaisessa versiossa mitenkään.
Bohemian Rhapsody oli Suomessa viime vuoden kolmanneksi katsotuin elokuva.
Elokuvan on tarkoitus tulla teattereihin tämän vuoden lopussa.
Queen-laulaja hävisi taistelun AIDSille 45-vuotiaana.
Sveitsin Montreauxissa olevat Queen-monumentti joutui vandaalien hyökkäyksen kohteeksi.