Matalin äänestysaktiivisuus oli nuorten kohdalla.
Ilmiöt
5 kuukautta sitten
Tiktokissa videot saivat enemmän huomiota, mikäli ne käsittelivät kiistanalaisia kotimaan politiikan aiheita.
Ilmiöt
7 kuukautta sitten
Uusista Euroopan parlamentin jäsenistä äänestetään kesäkuussa.
Ilmiöt
9 kuukautta sitten
Nieminen oli ehdolla myös viime kevään eduskuntavaaleissa.
Ilmiöt
12 kuukautta sitten
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja, kuitenkin sitoutumaton Jörn Donner lähtee puolueensa eurovaaliehdokkaaksi. Enbuske & Linnanahde Crew tavoitti virkeän 81-vuotiaan ehdokkaan puhelimitse.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten
Kiekkovaikuttaja Juhani ”Tami” Tamminen harkitsee uudelle uralle suuntaamista. Päivän Ilta-Sanomissa hän kertoo odottavansa oikean puolueen kutsua eurovaaliehdokkaaksi. Onko näin? Asiasta otti selvää Enbuske & Linnanahde Crew.
Ajankohtaista
yli 11 vuotta sitten