Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuvana tutuksi tullut Haber kertoo, että pisteen laittaminen bändin pitkälle uralle oli yksi hänen elämänsä elokuvallisimmista hetkistä.
Enkelten kaupunki -kappaleen julkaissut Haber on saanut myös artistikollegoiltaan kannustusta suomenkielisen musiikin julkaisemiseen.