Arterton nähtiin 007 Quantum of Solace -elokuvassa.
Juhlapaikkana on tuttuun tapaan Hartwall Arena.
Emma Corrin kertoo, että hääkohtaukset eivät olisi tukeneet sarjan juonta tarpeeksi.
Moni uskoo veden juomisen pitävän kasvojen ihon kosteutettuna. Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen.
Brittiläinen Ella Norton on saanut nettisuosiota yhdennäköisyydellään näyttelijätähden kanssa.
Emma Corrin näyttelee sarjassa prinsessa Dianaa.
Emma Corrin ihailee prinsessa Dianan avoimuutta syömishäiriökamppailustaan.
Pue denim-vaatekappaleesi samaan asuun.
Kansanedustaja uskoo, että kuva on pienille tytöille rohkaiseva.
"More is more" on nyt ohjenuora, kun puhutaan kauluksista.
Watson näytteli Harry Pottereissa Hermione Grangeria.
Jos vanhemmat kontrolloivat ja määräilevät lastaan liikaa, se voi vaikuttaa hänen myöhempiin ihmissuhteisiinsa sekä parisuhteisiinsa.
Keskiviikkona ihasteltiin erilaisia isovanhempien kutsumanimiä. Poliisit ja hävittäjälentäjät keräävät ihailevia katseita, mutta miten käy radiojuontajalle. Millaisia herkkuja on tänään tarjolla ja millaisen tuloksen Anssi sai sipsitestissä? Entä voiko hämähäkkiä syyttää sakoista?
Kolme äitiä kertoo, mitä kaikkea lapset ovat tehneet.
Emma Watson on kasvanut tytöstä naiseksi parrasvalojen loisteessa.
Vanhemmat eivät halunneet poikansa jäävän paitsi täysi-ikäisyyteen liittyvästä juhlinnasta.