Jalkapallotähti poseeraa yhteiskuvassa nuorimman lapsensa kanssa.
Jalkapalloilijan ja hänen puolisonsa poika menehtyi huhtikuussa.
Paikallismedian mukaan Dolores Aveiro vietiin madeiralaiseen sairaalaan tiistaiaamuna.
Kuvalla on huimasti tykkäyksiä.
Pariskunta nähtiin illastamassa Lontoossa, jossa parin nimettömissä kimaltelivat sormukset.
Selena Gomez joutui siirtymään sivuun seuratuimman Instagram-käyttäjän korkeimmalta korokkeelta.
Ronaldon julkaisema video on kerännyt yli 15 miljoonaa katselukertaa.
Ronaldoa syytetään raiskauksesta, joka tapahtui vuonna 2009.
Yhdysvaltalaismalli syyttää huippujalkapalloilijaa raiskauksesta, joka tapahtui hotellihuoneessa vuonna 2009.
Alkuperäistä muotokuvaa haukuttiin hirvittäväksi, mutta mitä ilmeisimmin uusi patsas ei ole miellyttänyt kaikkien silmää.
Erika Canela kertoo Ronaldon lähetelleen hänelle epäilyttäviä viestejä.
Rhian Sugden on paljastanut viestit, jotka hän väittää saaneensa jalkapalloilijalta.
Ronaldo halusi tarkastaa heti, miltä hänen kasvonsa näyttävät.
Jalkapalloilija sai on saanut viimeisimmän näköispatsaan tämän vuoden marraskuussa.
Ronaldon ja Rodriquezin tytär syntyi kuukausi sitten.
Ronaldo ja Messi ovat on vieneet viimeiset kymmenen maailman parhaalle jalkapalloilijalle annettua Ballon d'Ori -palkintoa nimiinsä. Pian on uusien voittajien aika.