Tuonnin ja viennin lakko vaikuttaa muun muassa polttoaineen saatavuuteen.
Osa linjoista liikennöi vain osittain.
Selvitimme, saako linja-autopysäkille pysäyttää auton esimerkiksi puhelun tai matkustajan ottamista tai jättämistä varten.
Selvitimme, saako linja-autopysäkille pysäyttää auton esimerkiksi puhelun tai matkustajan ottamista tai jättämistä varten.
Pluto-kissalla on yli 17 000 seuraajaa ja 1,3 miljoonaa tykkäystä.
Mitä aikuisten pitäisi lapsille opettaa?
Pariskunnan kotokuvia pääsee ihailemaan muun muassa Instagramissa.
Radio Novan Aamussa Aki ja Minna toteuttavat kuulijan toiveen ja ihmettelevät asuntoilmoituksia. Akin lapsi on esittänyt kysymyksen joka on saanut kaikki mittarit punaiselle ja Minna miettii Portugalin Playboyta. Tuottaja-Markuksella on ollut kesällä yksi tehtävä joka ei mennyt ihan putkeen, Aamun Parhaat Palat kuulet tästä!
Oppilaan tuulilasiin jättämä viesti on levinnyt oikeaksi nettihitiksi.
Anssin ja Niinan apuna, tuotantokopissa, istuu Markus. Markus on Nummelasta. Tämä tuottaa hieman hankaluuksia isolla kirkolla...
Australiassa ryhmä voroja sai haisevan yllätyksen päälleen.
Bussiyhtiö julkaisi kuvan eräästä tapauksesta omalla Facebook-sivullaan.
Tutkijoiden mukaan ikäihmisiä voi kannustaa fyysiseen aktiivisuuteen olemalla tarjoamatta paikkaansa.
Monet matkustajat ovat jakaneet kuvan pupusta sosiaalisessa mediassa.
Anssi ja Niina pohtivat, miten pöyristyttävän tositarinan takana oleva bussikuski on päätynyt tekoonsa - Onko hän lukenut Reginaa?!
Laulaja kertoi tapauksesta omalla Instagram-tilillään.