Kuva: AOP

Scarlett Johansson lopettaa suosikkihahmon näyttelemisen - kommentoi nyt päätöstä

25.05.2023 08:15 - Lauri Kujanpää

Johansson esitti pitkään Marvel-elokuvissa Musta Leski -supersankaria.

Scarlett Johansson, 38, vahvistaa tuoreessa haastattelussa, että ei aio enää näytellä Marvel-maailman Musta Leski -hahmoa, joka on oikealta nimeltään Natasha Romanoff. Näyttelijä on nähty kyseisessä roolissa yhdeksässä Marvelin elokuvassa. Näistä viimeisin oli hahmolle omistettu Black Widow -elokuva vuonna 2021.

Johansson sanoo, että roolin jättäminen on katkeransuloista.

- Olen tietenkin hieman surullinen. Rakastin jokaista elokuvakokemusta ja sitä, että työskentelin 10 vuotta Marvel-maailmassa ja hahmo oli ihana. Oli mahtavaa rakentaa hahmon tarinaa niin kauan, Johansson kertoo Variety-julkaisulle.

- On myös hienoa, että lopetan vielä silloin, kun hahmoa arvostetaan. Musta Leski jättää kunniakkaan perinnön, Johansson jatkaa.

Black Widow -elokuvan ympärillä oli kohua, sillä Johansson haastoi Disneyn oikeuteen sopimusrikkomuksesta elokuvan levityksen tiimoilta. Hänen mukaansa hänen sopimuksessaan luki, että elokuva julkaistaisiin vain elokuvateattereissa, mutta se laitettiinkin samanaikaisesti teatterilevitykseen ja Disney+-striimauspalveluun. Tuolloin kerrottiin, että Johanssonin tulot roolisuorituksesta olivat osin sidoksissa elokuvateattereiden lipunmyyntiin. Disney vastasi, että Johanssonille oli maksettu roolisuorituksesta yli 18 miljoonaa euroa.

Lopulta kiista saatiin sovittua. 

Lue myös: Scarlett Johansson ei enää palaa tunnettuun rooliinsa - "Se luku on suljettu"

Lue myös: Scarlett Johansson puhuu ex-puolisostaan Ryan Reynoldsista - "Hän on hyvä tyyppi"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat