Kuva: Kehitysvammaisten Tukiliitto

Suomalaiset kehitysvammaiset paljastivat pelkonsa ja haaveensa: "Haluan rauhaa ja rakkautta"

15.05.2017 16:00 - Rea Tallgren

Jokaisella meistä on haaveita, mutta kaikille ei ole suotu samanlaisia mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Tästä muistuttaa tuore kampanja.

Kehitysvammaisten Tukiliitto käynnisti tänään 15.5. keräyskampanjan ’Älä jätä mua ulkopuolelle’. Kampanjassa seitsemän erilaista kehitysvammaista nuorta kertoo haaveistaan, toiveistaan ja peloistaan. 

Esimerkiksi 32-vuotias Tommi Korhonen haaveilee omasta radio-ohjelmasta. Ohjelma olisi nimeltään Amorin enkelit ja sitä tehtäisiin Tommin Tuula-siskon miehen kanssa. Ohjelmassa saatettaisiin yhteen yksinäisiä. Toinenkin haave Tommilla on; hän haluaisi asua rakkaan siskonsa ja tämän perheen kanssa. 

Siiri Federley, 13, jännittää sitä, missä hän tulee aikuisena asumaan. 

- Pelkään pahoja asioita ja tilanteita, joita en ymmärrä. Haluan rauhaa ja rakkautta. Toivon, että rakkaani eivät jätä minua koskaan, Siiri sanoo. 

Jeevan ”Jekku” Lindqvist, 28, haaveilee olevansa kuuluisa rumpali. Jos Jekku saisi valita, olisi maailmassa enemmän kahta tärkeää asiaa: rokkia ja jääkiekkoa. 

Jokaiselle samat oikeudet

"Haluamme tehdä näkyväksi, että ihmisoikeudet eivät vielä toteudu sopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Yhdenvertaisuus ei ole maailmassa valmiina, vaan se vaatii tekoja – pieniä ja suuria", Kehitysvammaisten Tukiliitosta kerrotaan. 

Tukiliiton pointti on tärkeä;  esimerkiksi Tommi ja Siiri eivät voi tulevaisuudessa valita samalla tavalla vapaasti kuin vammattomat, missä asuvat. Samat haasteet koskevat esimerkiksi opiskelua: paikkoja on tarjolla vain vähän ja niiden kautta pääsee suuntautumaan vain tietynlaisille aloille - jos töitä ylipäätään saa. Yhä suurin osa kehitysvammaisista tekee niin sanottua "suojatyötä", eli ei saa palkkaa työstään.

Kampanjan tiimoilta on julkaistu suunnattoman kaunis video. Koskettavalla videolla muistutetaan, että kaikilla on oikeus unelmoida, rakastaa ja oppia - eikä ketään saisi jättää ulkopuolelle. Videon tekijä on palkittu kuvajournalisti Riina Rinne.

Tukiliiton keräyskampanja näkyy myös Otto-automaateilla 16.5.-30.7. Keräyksen tuotto käytetään valtakunnallisesti kehitysvammaisten ihmisten oikeuksien ja osallisuuden vahvistamiseen muun muassa vaikuttamistyön, koulutuksen, vertaistuen ja tiedotuksen avulla.

Tutustu kampanjaan www.kohtaamut.fi. Siellä pääset lukemaan myös pidemmin seitsemän jutussa aikaisemmin mainittua koskettavaa ja kaunista haastattelua kehitysvammaisten haaveista ja unelmista. 

Kampanjaviestiä voi levittää sosiaalisessa mediassa kuka tahansa käyttämällä hashtagia #kohtaamut.

Lue myös: Vaikuttava video kehitysvammaisuudesta muistuttaa: "Olemme kaikki uniikkeja"

Lue myös: Lauseet, joita ei kannata sanoa vammaisen lapsen vanhemmalle

Kilpailut

Uusimmat