Parin tiet kohtasivat Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.
Pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan.
Lapsi on pariskunnan toinen.
Juontaja kertoi asiasta ihanan päivityksen kera.
Harlinit saavat perheenlisäystä ensi keväänä.
Näyttelijä Blake Lively kertoo perheenlisäyksestä sosiaalisessa mediassa.
Kotkaniemi on löytänyt kaikessa hiljaisuudessa itselleen uuden kumppanin, eikä hän ole ennen raskausuutisia tuonut suhdettaan julkisuuteen.
Tom Hiddleston ja Zawe Ashton kihlautuivat viime maaliskuussa ja nyt muotisuunnittelija sanoo pariskunnan odottavan ensimmäistä lastaan.
Uusin tulokas on näyttelijän kolmas.
Radio Novalla on suuri merkitys pariskunnalle.
Esko Eerikäinen pääsi välittämään erityislaatuisen viestin Radio Novan lähetyksessä.
Jasmine Nystén ja Niko Tuhkanen saivat ihanimman joululahjan.
Kansainvälinen huippumalli Suvi Riggs (o.s. Koponen) kertoi onnellisista vauvauutisista Instagram-tilillään.