Radio Novan Päivässä Työmyyrä-nimimerkki halusi apuja saikuttamiseen, sillä hän ei itse tiedä kuinka sairaslomalla kuuluu olla. Kuumassalinjassa hämmästeltiin mitä ihmeellisimpiä palkintoja, mitä kuuntelijat ovat vuosien varrella voittaneet. Käytätkö mieluummin paperista vai sähköistä kalenteria? Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä etsittiin erilaisia keinoja lämpimänä pysymiseen. Niina soitti poikkeuksellisesti edellisviikon kohokohdalle Annikalle, joka oli Yhdysvalloissa puolisonsa kanssa "Official strongman games"-kilpailussa. Kuumassalinjassa käsiteltiin pitkävihaisuutta kun "loukattu"-nimimerkki kertoi kokemastaan juoruilusta. Sami Hedberg vieraili myös studiossa ja kertoi jäävänsä ensi viikon Nokia Arenan stand up-shown jälkeen pitkälle tauolle. Kuuntele haastattelu tästä!
Radio Novan Päivässä kuultiin kuulijoiden erikoisia taitoja ja ennätyksiä. Niina hämmentyi siitä, miten paljon ylioppilasjuhlien järjestämiseen kuuluu erilaisia asioita. Niinan luuttu on viuhunut kylpyhuoneessa asti ja eräs siivouksen vaihe meinasi koitua hänen kohtalokseen. Tuottaja-Nea oli myös siivoushommissa Novan studiossa ja meinasi heittää jotain Aamulle kuuluvaa roskiin. Onko hiljaisuus sosiaalisissa tilanteissa helppoa vai vaikeaa? Kuuntele kooste tästä.
Radio Novan Päivässä pohdittiin kuumeen alentamista särkylääkkeillä. Kun joku ihana ja onnellinen hetki tulee mieleen, niin miltä se mahtaa tuoksua? Kuumassalinjassa, ystävän eksän deittailu jakoi kuulijat kahtia ja omien unelmien jarruina tuntuu väillä olevan jopa omat läheiset. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä hämmästeltiin erikoista saunakäyttäytymistä. Niina haaveili pääsevänsä vauvauintiin ja kuumassalinjassa pohdittiin lemmikin merkitystä omassa elämässä sekä lemmikin hankkimisen syitä. Puhelimen päähän saatiin muotisuunnittelija Teemu Muurimäki, joka on yksi suunnittelijoista Käärijän vihreän boleron takaa. Kuinka usein muistat sanoa toiselle ihmiselle kiitos? Kuuntele kooste tästä.
Radio Novan Päivässä käsiteltiin kaamosoireita, joista hyvinkin moni suomalainen kärsii. Niina kohtasi lomallaan erikoista käyttäytymistä länsinaapureiltamme ja innostui kuulemastaan mahdollisesta sukututkimuksen tekemisestä . Kuumassalinjassa kyseltiin laulutaitojen perään ja väiteltiin kitkojen ja nastojen käytön välillä. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä jaettiin kokemuksia unihalvauksista, joita Niina on saanut elämänsä aikana nyt kaksi kertaa. Kuumassalinjassa jaettiin kuulijat kahtia, kun aiheena oli syyslomat. Tuottaja-Nea on hankkinut Niinalle mieluisan yllätyksen, jota kuitenkin pahoittelee jo etukäteen etenkin Niinan perheeltä. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä pohdittiin ponnarin oikeaa paikkaa niin kuulijoiden kuin Kimmo Vehviläisenkin toimesta. Hirvikärpäset kuuluvat syksyyn yhtä lailla kuin erilaiset sienireseptit, mutta mitä Niina bongasi mökkireissullaan metsästä? Kuumassalinjassa käytiin tärkeitä keskusteluja niin lapsettomuudesta kuin siitä, kun joku perheenjäsen puuttuu. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä muisteltiin erilaisia mielenilmauksia, joiden takia koulua ei käyty tai sinne ei menty. Niina hämmästeli Lapin suunnille satanutta ensilunta ja tuottaja-Nea testaili Niinaa hankalan sanahirviön kanssa. Kuumassalinjassa löydettiin valtava määrä tarinoita raskausajan himoista. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä alettiin seuraamaan Jorman ja hänen ystäviensä matkaa kohti Slovakian ja Puolan rajaa. Tuottaja-Nea kävelee työpaikan käytävillä edelleen shortsit jalassa, kun Niinalla on jo syksy sydämessä. Millä nimellä kutsut itseäsi omalle lemmikillesi? Elastinen ja BESS vierailivat studiossa perjantaina julkaistun ”Pimee”-kappaleen vuoksi. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivä on vihdoin palannut kesälomiltaan takaisin studioon. Niinan loman viimeinen päivä ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, vaan vastoinkäymisiä tuli pitkin päivää. Kuumassalinjassa pohdittiin omien rajojen asettamista sekä erilaisia muistisääntöjä. Kuuluuko saunaan mennä suihkun kautta vai ei? Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä seurattiin Lillin viikon kohokohtaa, johon kuului reissu Linnanmäelle ja pieni suloinen perheenjäsen. Järjestely ja siivoaminen ei ole sama asia, jos Niinalta ja Lorelta kysyy. Tähän kinkkiseen tilanteeseen tarvittiin apua kuulijoilta sekä tuottaja-Nealta. Mieli RY:n mielenterveyden edistämisen asiantuntija Marja Snellman-Aittola vastaili lasten- ja nuorten mielenterveyttä koskeviin kysymyksiin. Yhtyeensä kanssa uutta musiikkia julkaissut Roope Salminen vieraili Niina Backmanin haastateltavana. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä pohdittiin, miten saadaan palautettua kaapattu facebook-tili takaisin omaan käyttöön. Kuumassalinjassa käsiteltiin tällä viikolla erilaisia juhannustraditioita ja aihetta, kun tuntematon puuttuu lapsen kasvattamiseen. Facebookissa kiertelee huijausviesti Niina Backmanin nimissä. Tähän ikävään huijaukseen liittyen, kuulijamme Tomi soitteli Niinalle Novan studioon.
Radio Novan Päivässä kuolattiin herkullisia grilliherkkuja. Lore koitti tarjota Niinalle kyseenalaista syntymäpäivälahjaa ja tuottaja-Nea oli järjestänyt Niinalle yllätyksen studioon. Ylen meteorologi Anniina Valtonen kertoi kohtaamastaan kiusaamisesta. Kuuntele kooste tästä!
Radio Novan Päivässä keskusteltiin voiko ex-puolison läheisten kanssa jatkaa yhteydenpitoa eron jälkeen. Niina oli alkuviikosta herkillä, sillä hänen poikansa lähti leirikouluun ja perheen imuri veti viimeiset imunsa. Oletko koskaan nähnyt unta, mutta luullut että se uni on totta? Kuuntele kooste tästä.