Ariana Granden lisäksi miesten finaalia oli seuraamassa lukuisat maailmantähdet.
Kaksikko esiintyi yhdessä The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -ohjelmassa.
Ariana Grande julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi kuvan itsestään taaperoikäisenä.
Videolla esiintyvät Mariah Carey, Ariana Grande sekä Jennifer Hudson.
Ariana Grande uskaltautui käyttämään sukkia sandaaleissa.
Ariana Grande on haastanut muotiketjun oikeuteen lookin kopioimisesta, mutta nyt häntä itseään syytetään kopioinnista.
Ariana Granden keikalle saa ottaa mukaan vain läpinäkyviä laukkuja.
Suomeen konsertoimaan saapuva Ariana Grande peruu kaikki fanitapaamisensa Euroopan-kiertueelta.
Grande on maailman toiseksi seuratuin henkilö Instagramissa.
Ariana Grande ei peittele tunteitaan laulaessaan henkilökohtaisia kappaleitaan.
Kuvaukset aloitetaan jo tänä vuonna.
Grande oli muistellut edesmennyttä Mac Milleria.
Homovastaisen kyltin heiluttelu ei yllättänyt supertähteä.
Monet eivät näe yhdennäköisyyttä popparin ja tästä tehdyn vahanuken välillä.
Cristiano Ronaldo on maailman seuratuin ihminen.
Grandea ei tietojen mukaan tulla näkemään punaisellakaan matolla.