Kuva: AOP / Kimmo Brandt

Renny Harlin uransa epäonnistumisista: "Tiesin jo käsikirjoituksesta, että tästä ei tule hyvä"

14.06.2021 12:45 - Iiro Myllymäki

Ohjaaja mainitsee Manaaja: Alku -kauhuelokuvan esimerkkinä epäonnistumisesta urallaan.

Renny Harlinin, 62, pitkälle elokuvaohjaajauralle on mahtunut niin menestyksiä kuin floppejakin. Harlin puhuu urastaan The Guardianin haastattelussa ja muistelee muun muassa Kurkunleikkaajien saari -elokuvan huonoa menestystä lippuluukuilla vuonna 1995. Geena Davisin tähdittämä elokuva tehtiin noin 83 miljoonan euron budjetilla, mutta lipputulot jäivät vain noin 8,3 miljoonaan euroon. Kyseessä oli yksi historian pahimmista elokuvaflopeista. Harlin kuitenkin puolustaa elokuvaa The Guardianille ja uskoo, että sen floppaamisessa oli kyse huonosta jakelusta ja siitä, että ihmiset eivät tienneet elokuvan olevan ulkona. Elokuvasta tuli juuri sellainen kuin hän halusikin.

- Jotkin tekemistäni elokuvista eivät ehdottomasti ole onnistuneet erityisen hyvin. Mutta tästä olen ylpeä, Harlin sanoo.

Harlinia pyydetään nimeämään jokin näistä elokuvista, joka ei onnistunut hänen omasta mielestään hyvin. Mies mainitsee vuoden 2004 kauhuelokuvan Manaaja: Alku. Kyseessä on esiosa vuoden 1973 Manaaja-klassikolle. Harlin hyppäsi tekemään elokuvaa sen jälkeen, kun elokuvan ohjaajaksi pestattu Paul Schrader erotettiin projektista. Schrader oli ehtinyt tehdä elokuvan tuossa kohtaa jo melkein valmiiksi, mutta elokuvastudio kieltäytyi julkaisemasta sitä ja sen sijaan pyysi Harlinin ohjaajan paikalle.

- Heikolla hetkellä päätin auttaa ystävääni, ja tiesin jo käsikirjoituksesta, että tästä ei tule hyvä, Harlin toteaa.

Elokuva sai suorastaan surkeat arvostelut.

Stellan Skarsgård elokuvassa Manaaja: Alku (kuva: AOP)

The Guardianissa kerrotaan, että Harlinin puheen sävy on kuitenkin melko hyväntuulinen hänen puhuessaan uransa epäonnistumisista ja pettymyksistä lippuluukulla. Harlinia on hieman jäänyt kalvamaan vuoden 1996 The Long Kiss Goodnight -elokuvan huono menestys. Kyseessä oli toinen miehen ohjaama elokuva, jossa hänen tuolloinen puolisonsa Geena Davis näytteli pääosaa. Harlin toivoo, että yleisö vielä löytäisi kyseisen elokuvan.

- Mielestäni se oli aikaansa edellä, koska siinä oli naispuolinen toimintasankari. Se on hyvin viihdyttävä elokuva.

Lue myös: Renny ja Johanna Harlinin elämästä tehdään realityohjelma - "Näytämme, mitä pinnan alla on"

Lue myös: Legendaarinen Komisario Palmu palaa valkokankaalle - uutuuselokuvan ohjaa Renny Harlin

Lähteet: The Guardian, Bloody Disgusting

Kilpailut

Uusimmat