Kuva: AOP

Prinssi Williamin koskettava kirjoitus isoisänsä muistolle: "Hän oli poikkeuksellinen mies"

13.04.2021 08:15 - Reija Saarinen

Prinssi Philip kuoli viime viikon perjantaina 99-vuotiaana.

Britannian prinssi Philip, Edinburghin herttua menehtyi 9. huhtikuuta 99 vuoden iässä. Tietojen mukaan hän menehtyi aamulla Windsorin linnassa. 

Prinssi Philip oli Ison-Britannian kuningatar Elisabetin aviopuoliso. Vuonna 1947 avioituineen parin avioliitto ehti kestää 73 vuoden ajan. Heillä on neljä lasta, kahdeksan lastenlasta ja 10 lastenlastenlasta.

Yksi lapsenlapsista, prinssi William julkaisi kuninkaallisella Instagram-tilillä suloisen kuvan pojastaan prinssi Georgesta ja edesmenneestä isoisästään kauniin kirjoituksen kera. Julkaisusta käy hyvin ilmi se, miten läheinen suhde kaksikolla oli.

"Olen onnekas, että minulla on ollut, ei vain hänen esimerkkinsä, vaan myös hänen läsnäolonsa ohjaamassa minua kohti aikuisuutta niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vaimollani oli niin monta vuotta aikaa tutustua isoisääni sekä siihen ystävällisyyteen, jota tämä hänelle osoitti. En koskaan pidä itsestäänselvyytenä muistoja, jotka omilla lapsillani tulee olemaan isoisoisästään, joka tulee hakemaan heidät hevoskärryillä seikkailuun.

Isoisäni oli poikkeuksellinen mies, joka oli osa poikkeuksellista sukupolvea. Catherine ja minä jatkamme sen työn tekemistä, mitä hän olisi halunnut ja tuemme kuningatarta tulevina vuosina. Kaipaan sinua isoisä, mutta tiedän, että olisit halunnut meidän jatkavan työtä."

Julkaisu on kerännyt hurjan määrän tykkäyksiä sekä kommentteja.

"Olen pahoillani menetyksestänne. Otan osaa."

"Miten kauniita sanoja."

"Hyvin sanottu. Hän eli pitkän ja hyvän elämän."

Julkaisun kommentteineen pääset katsomaan alta. Jos se ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Prinssi William kommentoi Harryn ja Meghanin rasismisyytöksiä - "Emme ole rasistinen perhe"

Lue myös: Prinssi William perheineen nostatti koronaraivon rikkomalla rajoituksia: "Julkeaa!"

Kilpailut

Uusimmat