Kuva: AOP

007 onkin nyt nainen - tuleva James Bond -leffa on edistyksellinen naisten kannalta

15.07.2019 10:15 - Iiro Myllymäki

James Bondia näyttelee edelleen Daniel Craig, mutta 007-nimike on siirtynyt Lashana Lynchin näyttelemälle naiselle.

Maailma on muuttunut paljon sen jälkeen, kun James Bond -hahmo esiteltiin ihmisille vuonna 1953 ensimmäisessä Ian Flemingin Bond-romaanissa. Salainen agentti on parhaiten tullut tutuksi elokuvasarjasta, jonka uusimman osan on määrä tulla ensi-iltaan ensi vuonna. James Bondin hahmo on saanut osakseen paitsi ihailua, myös kritiikkiä. Kritiikkiä on tullut muun muassa siitä, miten esineellistävästi Bond on kohdellut naisia.

Tähän asiaan on tulossa nyt muutos Daily Mail -lehden saamien tietojen mukaan. Seuraavassa Bond-leffassa, jota vielä kutsutaan työnimellä Bond 25, naisia ei esitetä pelkästään Bondin seksuaalisten halujen kohteena. James Bondiin yhdistetty 007-koodinimi siirtyy Daily Mailin tietojen mukaan seuraavassa elokuvassa naiselle, jota esittää brittinäyttelijä Lashana Lynch, 31. Näin ollen ”lupa tappaa” -fraasi pätee nyt ensimmäistä kertaa mustaan naiseen. Lynchin tunnetuin rooli on ollut tämän vuoden Captain Marvel -elokuvassa.

Lashana Lynch (kuva: AOP)

James Bond on elokuvassa edelleen Daniel Craigin esittämä hahmo, joten itse Bondista ei ole tehty naista, vaikka tälläkin mahdollisuudella on spekuloitu. Tulevan elokuvan alussa James Bond on eläköitynyt, ja hänen 007-nimikkeensä on siirtynyt Lynchin esittämälle uudelle hahmolle.

Elokuva-alan sisäpiiriin kuuluva lähde kertoo Daily Mailille, että Lashana Lynchin esittämä 007 on monella tavalla historiallinen leffasarjassa.

- Bond tietenkin on seksuaalisesti viehättynyt uudesta naispuolisesta 007:stä ja yrittää tyypillisiä iskukeinojaan. Bond hämmästyy, kun ne eivät toimikaan tähän fiksuun, nuoreen mustaan naiseen, joka oikeastaan vain pyörittelee silmiään hänelle eikä ole kiinnostunut hyppäämään sänkyyn hänen kanssaan. Tai ei ainakaan aluksi ole, lähde kertoo.

Daniel Craig nähdään tulevassa Bond-leffassa nimiroolissa, ilmeisesti viimeistä kertaa. (kuva: All over Press)

Samainen lähde sanoo, että ihmisiä on ohjeistettu olemaan viittaamatta Bond-leffojen naisiin ”Bond-tyttöinä”. Tästä lähtien oikea ilmaus on ”Bond-naiset”. James Bondin käsikynkässä nähtävät naiset ovat muodostuneet yhdeksi elokuvien tavaramerkiksi, ja vuosien varrella Bond-naisia ovat näytelleet muun muassa Halle Berry, Denise Richards ja Eva Green.

Tulevaa James Bond -elokuvaa on ollut käsikirjoittamassa muun muassa Phoebe Waller-Bridge, joka otettiin mukaan tuomaan leffamammuttiin nykyaikaisia tuulahduksia. Naisen mielestä James Bond on vielä nykyäänkin relevantti, mutta hänen mielestään elokuvasarja kaipaa muutoksia.

- Elokuvasarjan tulee kehittyä. On tärkeää, että elokuva kohtelee naisia oikein. Bondin ei tarvitse kohdella, vaan hänen pitää olla uskollinen omalle luonteelleen, Waller-Bridge sanoo.

Lue myös: Voisiko Spider-Man ollakin homo? Hahmon tämänhetkisen esittäjän mielestä kyllä

Lue myös: Takaiskut jatkuvat - musiikkilegenda jättäytyi pois tulevasta James Bond -leffasta

Lue myös: Stuntti meni "kamalalla tavalla" pieleen uuden James Bondin kuvauksissa - "Kuului vain pam pam pam"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat