Kuva: AOP

MTV: Muistatko Salkkareiden kaikkien aikojen ensimmäisen kohtauksen?

30.01.2019 14:15 - Lauri Kujanpää

Salkkareita on esitetty melkein 3500 jaksoa.

Juuri 20 vuotta täyttänyt, ja suureksi ilmiöksi muodostunut, Salatut elämät alkoi MTV3-kanavalla 25. tammikuuta vuonna 1999. Uutisoimme juuri, kuinka eräs Salkkari-fani on katsonut kaikki ohjelman jaksot, joita on melkein 3500.

Nyt MTV3 haluaa muistuttaa faneja, millainen oli ohjelman kaikkien aikojen ensimmäinen kohtaus. Sarja nimittäin lähti liikkeelle, kun poliisit saapuivat legendaariselle Pihlajakadulle. Ulla oli alun perin soittanut poliisit paikalle, koska Tyyne Puustisen asunnosta oli valunut vettä Ulla ja Seppo Taalasmaan alakerran asuntoon. Paikalle saapui myös Saku Salin, jota esitti näyttelijätähti Jasper Pääkkönen.

Lopulta joukko pääsi asuntoon ja siellä heitä odotti kuollut Tyyne Puustinen, joka makasi elottomana lattialla.

Kohtauksen näet alta olevalta videolta tai tästä.

Lue myös: Raskaana oleva Salkkari-tähti Tiia Elg kertoo innoissaan: "Jään kahden viikon päästä äitiyslomalle"

Lue myös: Salkkari-kaunotar Johanna Puhakka sosiaalisesta mediasta: "Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää"

Lue myös: Salkkareiden Pete Lattu on kesäihminen - 'Talvella harrastan maasta poistumista'

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat