Kuva: AOP

Näyttelijäkaunotar jätti alkoholin - yksi asia sai hänet muuttamaan tapansa

23.01.2019 13:45 - Reija Saarinen

Anne Hathaway ei nauttinut siitä, että hän oli krapulassa lapsensa edessä.

Näyttelijäkaunotar Anne Hathaway, 36, kertoo tuoreessa haastattelussa jättäneensä alkoholin kokonaan. Hän aikoo pysyä päätöksessä noin 18 vuoden ajan, tai ainakin niin pitkään, kun hänen lapsensa asuu kotona.

- Lopetin alkoholin juomisen viime vuoden lokakuussa. Aion olla juomatta niin pitkään, kun poikani asuu kotona. Päätin tehdä tämän siksi, että en pidä siitä tavasta, jolla alkoholia käytän ja hän alkaa olla siinä iässä, että hän ymmärtää mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän myös tarvitsee minua aamuisin, hän kertoo haastattelussa.

Hathaway kertoo samalla myös erään tarinan siitä, miten hän ymmärsi krapulan vaikuttavan elämäänsä paljon.

- Kerran vein poikani päiväkotiin krapulassa. Se oli tavallaan viimeinen pisara. En pitänyt siitä tunteesta tai ajatuksesta.

Hän myös myöntää, että nautti runsaasti alkoholia näyttelijä Matthew McConaugheyn kanssa, kun he kuvasivat Serenity-elokuvaa.

- Joimme yömyöhään ja aamulla minulla oli tapaaminen ohjaajan kanssa. Siinä sitten yritin vakuutella häntä muutamista hahmoni asioista. Päätin sitten tunnustaa hänelle sen, että olin krapulassa, hän ei kuulemma ollut huomannut mitään.

Lue myös: Vau! Näyttelijäkaunotar Anne Hathaway esitteli uuden räiskyvän hiustyylinsä

Lue myös: Karmeaa Anne Hathaway - näyttelijän asuvalinta ei osunut nappiin

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat