Kevätjuhlat ja epäonnistuneet potretit
Olen viimeisten kuukausien aikana ymmärtänyt perinpohjaisesti, että aika kuluu. Itse asiassa ihan hurjaa vauhtia. Kun kuopus täyttää syksyllä jo neljä, ovat vauva-ajat virallisesti jo kaukana takanapäin. Esikoinen kolkuttelee pian jo koulun portteja ja aloittaa harjoittelun esikoulussa.
Tämä vinha ajanjuoksu on saanut aikaan paniikin. Jokainen tärkeä minuutti, hetki, tapahtuma ja sekunti on taltioitava! Videota! Kauniita valokuvia! Pian tämän kesän tennarit ovat pienet ja muovilakanaa ei enää kerrossängyssä tarvita.
Niinpä istuin tänään kevätjuhlassa hyvissä ajoin eturivissä, uutuudenkarhea kamera hyppysissäni. Mutta: En osannut säätää kameraa niin, ettei kuvista olisi tullut punaisia ja tärähtäneitä. Sitten loppui akku. Lauluesityksen päätteeksi vein lapset hyvän luonnonvalon äärelle, pitelin kännykkäkameraa ja anelin: "poseeratkaa nyt nätisti".
Ja niin kuin näette, kuvasta tuli kaikkea muuta kuin täydellisesti onnistunut. Sen sijaan siitä tuli kyllä aito pala arkea. Tätähän tämä on: hassuja ilmeitä, mokkapalojen tahrimia suita ja kiirettä takaisin leikkimään kameran edestä.
