Kuva: Mikko Räsänen

Maria Veitola Anna-lehdessä huumekokeiluistaan: "Se oli osa parikymppisten elämänvaihetta"

19.04.2018 15:45 - Senja Rapila

Uudessa kirjassaan Veitola kertoo rehellisesti nuoruudestaan ja eri elämänvaiheistaan.

Toimittaja ja juontaja Maria Veitola, 45, on julkaissut kirjan, jossa hän käy elämäänsä läpi. Kirjan aiheisiin kuuluvat myös nuoruus ja huumeidenkäyttö. Veitola kertoo Anna-lehdessä puhuessaan uudesta kirjastaan, että kokeili huumeita juhliessaan parikymppisenä.

Hän kuvaa kirjassaan juhlimistaan seuraavasti: ”Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. ’Mennään yhdelle’ saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi. En muista olleeni ikinä väsynyt.”

– Käytin niitä todella harvoin ja satunnaisesti. Se oli osa parikymppisten elämänvaihetta, jossa bailattiin ja tehtiin hulluna duunia, opiskeltiin eikä juuri nukuttu. Se oli sellaista ilon ja huipun hakemista, Maria kertoo Annan haastattelussa.

– Ja ovathan huumeet viehättäviä. Silloin pääsee hetkeksi tästä maailmasta johonkin muualle. Samasta syystä juodaan alkoholia.

Veitola ei kuitenkaan suostu tarkentamaan Anna-lehden haastattelussa, oliko kyse ekstaasista.

– En halua tarkentaa tämän enempää. Sitä paitsi enemmän olen ollut elämässäni sekaisin kaikista keskushermostoon vaikuttavista lääkkeistä kuin huumeista.

Lopulta Veitola lopetti huumeiden kanssa leikkimisen, kun paniikkikohtaukset tulivat kuvioihin. Nykyään toimittaja on kiitollinen siitä, sillä haluaa olla läsnä ja toimintakykyinen.

Lähde: Anna

Lue myös: Ihmiset tuomitsevat Victoria Beckhamin syntymäpäiväkakun - "Tuo on surullisinta ikinä"

Kilpailut

Uusimmat