Kuva: Getty Images

Angelina Jolielta, 42, kysyttiin ikääntymisestä - vastaus ilahduttaa

19.03.2018 21:15 - Reija Saarinen

Joelieta ei ikääntyminen huoleta.

Näyttelijäkaunotar Angelina Jolie, 42, on yksi maailman tunnetuimmista kasvoista. Hänet on urallaan nähty lukuisissa elokuvissa, joissa hänen upeutensa on aina häikäissyt. Tuoreessa haastattelussa Jolielta tiedusteltiin sitä, millaisia ajatuksia hänellä on ikääntymisestä.

Jolien mukaan ikääntyminen on jotain sellaista, mikä ei häntä huoleta millään tavalla.

- Kun katson peiliin, huomaan muistuttavani omaa äitiäni. Se lämmittää minua suuresti, Jolie kertoo.

- Näen myös itseni vanhenevan ja sekin vain ilahduttaa minua, sillä se tarkoittaa sitä, että olen elossa.

Hänen mukaansa kauneus on jotain sellaista, mikä tekee ihmisestä erilaisen, muista poikkeavan.

- Minusta ihmisestä tekee kauniin se, että hän ei liikaa mieti muiden ihmisten mielipiteitä ja sitä, mikä yleisesti ottaen mielletään kauniiksi. Olen aina ihaillut heitä, jotka ovat uniikkeja, erilaisia ja täysin omia itsejään. 

Jolie onkin huolissaan heistä, jotka eivät osaa elää omissa nahoissaan.

- Tulen aina todella surulliseksi, kun näen ihmisiä, jotka eivät ole onnellisia omassa kehossaan. Ikävä kyllä tässä maailman ajassa on paljon sellaisia asioita, jotka saavat ihmiset tuntemaan niin, hän jatkaa.

Lue myös: Angelina Jolie on raivoissaan miehensä uudesta valloituksesta

Lue myös: Löysikö Brad Pitt uuden rakkauden? 21-vuotias kaunotar on kuin Angelina Jolie nuorena, katso

Lähde: Indy100

Kilpailut

Uusimmat