Kuva: Mikko Räsänen

Pamela Tolan vanhemmat kielsivät häntä puhumasta murteella: "En koe olevani mistään kotoisin"

25.01.2018 16:15 - Katariina Auvinen

Pamela Tola avautui Satu Kotosen haastattelussa.

Näyttelijä Pamela Tola, 36, vieraili Iskelmän Satu Kotosen sunnuntaivieraana. Tolan haastattelu on kuultavissa podcastina RadioPlay-palvelun kautta. Tola avautui muun muassa siitä, että hänesta tuntuu ettei hän ole mistään kotoisin. 

Tola on syntynyt Ruotsinpyhtäällä, mutta hän on muuttanut Pohjois-Karjalaan aivan pienenä. Sen jälkeen Tola on muuttanut Helsinkiin muun muassa opiskeluiden perässä, jossa hän asuu tälläkin hetkellä. 

- Osaan hieman puhua Pohjois-Karjalan murretta, mutta en ole sitä ikinä saanut kotoa puhua. Vanhempani kielsivät minua puhumasta murteella. Meille on sen sijaan opetettu täydellistä kirjakieltä, hän kertoo Kotoselle. 

Vaikka Tola on asunut pitkään esimerkiksi Joensuussa, hän ei kuitenkaan tunne olevansa joensuulainen. Osasyyksi hän kertoo, sen ettei hän ole koskaan saanut omaksua murteenkin avulla pohjoiskarjalaisuutta. 

- En koe, että olisin mistään kotoisin. Se ei ole kuitenkaan mikään suurin trauma minulle. Olen sen sijaan iloinen, että voin rakentaa elämäni ja juureni jonnekin uuteen paikkaan, Tola pohtii. 

"Olen käynyt kaikki mahdolliset kriisit läpi" 

Satu Kotonen kysyi Pamela Tolalta, onko tämä kenties itse ikinä käynyt läpi ikäkriisejä. 

- Olen kyllä käynyt varmaan läpi kaikki mahdolliset kriisit, hän nauraa. 

Tola kertoi käyneensä läpi kolmenkympin kriisin ennen varsinaista syntymäpäiväänsä. 

- Kyllä siinä vaiheessa mietti läpi, mitä on saanut elämänsä varrella aikaan, hän sanoo. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot.  

Lue myös: Antti Paavilainen paljasti liiton koetinkiven: "Jos olette sen jälkeen yhdessä, olette vahvoilla"

Kilpailut

Uusimmat