Kuva: Mikko Räsänen

Pamela Tola: Vaikka saavutin unelmia, en ollut onnellinen

29.12.2017 12:15 - Henna Koste

Näyttelijä Pamela Tola näyttelee uudessa elokuvassa lottovoittajan ystävää. Omassa elämässään hän valitsee ennemmin hyvinvoinnin rahan sijaan.

Näyttelijä Pamela Tola, 36, nähdään tammikuussa valkokankaille ilmestyvässä Kaikki oikein -elokuvassa. Eevi (Elsa Saisio) voittaa lotossa jättipotin. Vaikka hän ja hänen miehensä Kari (Antti Luusuaniemi) koittavat jatkaa elämää normaalisti, ovat rakkaus, ystävyys ja omakuva koetuksella.

Tola näyttelee leffassa pariskunnan ystävää, joka yrittää hyötyä voitosta tavalla tai toisella. 

- Olen bändäri-tyttöystävä. Olen aika innoissani tästä lottovoitosta, jonka tämä tuttavapariskunta on saanut. Tietysti haluaisin hyötyä siitä, Tola kuvailee.

Elokuva näyttää lottovoitosta todellakin myös sen kipeämmän puolen.

- Olen käsittänyt, että se ei todellakaan aina ole henkisesti lottovoitto. Se voi olla aikamoinen shokki. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat hyötyä - ihmissuhteet ja kaikki perhesuhteet voivat muuttua, näyttelijä pohtii.

Tola kertoo, ettei ole ikinä ollut varsinaisesti rahan perään. 

- En ole ikinä ajatellut elämää rahavetoisesti. Tietysti on kivaa, että rahaa pärjätäkseen. Valitsen ennemmin hyvinvointia kuin taloudellista pääomaa, hän korostaa.

Tola pitää yläkouluikäisille Dreams-luentoja. 

- Olen puhunut siitä, kun ihminen hamuaa rahaa, menestystä tai valtaa ja ajattelee tulevansa sillä onnelliseksi - en itse usko siihen. Olen itse saavuttanut monia unelmiani, esimerkiksi näytteleminen oli suuri unelmani. En silti jossain pisteessä ollut onnellinen. Pelkästään se, että saavutat jonkun ulkoisen tavoitteen, se ei tee sinusta onnellista, hän selventää.

- Vaikka olisin sairaan rikas, voisin silti olla ahdistunut ja yksinäinen. Totta kai voit saada rahalla turvallisuutta, Tola myöntää.

Toivooko näyttelijätär yhä Kaikki oikein -elokuvan jälkeen lottovoittoa?

- Toivon! Osaisin tietysti olla se järkevä, näyttelijä naurahtaa. 

Katso elokuvan traileri alta. 

Lue myös: Pamela Tola, millaista on näytellä oman puolison kanssa?

Kilpailut

Uusimmat