Kuva: AOP

Maria Veitola tilittää törkykirjoittelijoista: "Saan kasapäin viestejä, joissa olen narsistityrkky"

14.11.2017 13:00 - Anna Hopi

Mediapersoona Maria Veitola, 44, kertoo saaneensa voimaa mediamyrskyn keskellä fanien ja ystävien kommenteista.

Mediapersoona Maria Veitola on ollut viime aikoina myrskyn silmässä, koska hänen nimensä on liitetty mukaan Tomi Metsäketo -kohuun. Metsäketo on ollut julkisuuskohun pyörteissä villin nettikirjoittelun vuoksi, jossa erilaiset naiset avautuvat laulajan sikailuista.

Metsäketo sai kohun myötä lähtöpassit Tähdet, tähdet -ohjelmasta ja Mamma mia! -musikaaliproduktiosta. Hän on toimittanut perättömiä kirjoituksia kirjoittaneiden ihmisten nimiä poliisille. Veitola puuttui mukaan keskusteluun CIA Naisten olohuone -ryhmässä, minkä vuoksi hänenkin nimensä on toimitettu poliisille. Lue lisää täältä.

Veitola on saanut kuraa niskoihinsa kohun vuoksi ja häntä on syytetty Metsäkedon ajojahdista, minkä hän on kuitenkin kiistänyt.

- Ei minua kaduta yhtään. Tein toimittajan työtäni. Meille oli tullut vihjeitä ja minut tägättiin keskusteluun, joka oli ollut käynnissä jo pidempään. Tein mielestäni oikein, kun kysyin näiltä naisilta, että jos on jotain kertomista, niin kertokaa, Veitola perusteli Voice.fi -sivuston haastattelussa viime viikolla.

Nyt Maria Veitola on avautunut törkeistä viesteistä, joita hän on saanut somemyrskyn ansiosta.

"Hitto että on tullut taas lunta tupaan viime aikoina. Case Metsäketo, Tähdet tähdet -tuomarointi jne. Se on semmonen homma, että mitä enemmän olen oma itseni, mitä suorempaan ja rehellisemmin puhun, mitä enemmän puutun epäkohtiin, mitä totuudellisemmin seuraan sydämeni ääntä ja toimin sen mukaan niin sitä enemmän tulee paskaa niskaan, "hän tilittää.

"Joka päivä saan kasapäin viestejä joissa kerrotaan että olen narsistityrkky ja huomiohuora, ammattitaidoton, tyhmä ja ruma noita-akka jonka pitäisi saada kenkää kaikkialta ja ennen kaikkea OLLA HILJAA."

Veitola kokee, ettei hiljeneminen ole oikeaa kaikissa tilanteissa. Hän kertoo saaneensa negatiivisen myrskyn aikana myös kohottavia ja rohkaisevia kommentteja.

"Tässä kaikessa paskasateessa eniten merkitsee se, kun ihmiset sanovat että kiitos että olet rohkea, kiitos että olet omanlaisesi, kiitos että puhut ja sanot mitä ajattelet ja kiitos että herättelet ja kiitos että puolustat. Usein ne, jotka osaavat sanoa vahvistavia ja kannustavia sanoja ääneen, ovat just niitä tyyppejä, jotka itsekin herättävät tai ovat herättäneet rakkauden lisäksi vihaa ja muita ristiriitaisia tunteita. Yksi sellainen on Tommi Läntinen, joka oli eilen katsomassa Tähdet tähdet -lähetystä ja sanoi mulle just ne oikeat, kannustavat ja vahvistavat sanat oikeaan aikaan, "hän kertoo.

"Ei ole helppoa olla totuuden torvi ja varsinkaan nainen, joka sanoo asioita ääneen ja toimii niin kuin sydän ja omatunto sanoo. Mutta olen sellainen siksi että olen - ja että muutkin uskaltaisivat olla."

Lue myös: Tomi Metsäketo Pasilan poliisitalossa - Maria Veitolan kirjoitus poliisille

Lue myös: Maria Veitola Tomi Metsäketo -kohusta: "Tunnen sydämessäni tehneeni oikein"

Kilpailut

Uusimmat